Riisitunturin kansallispuisto 19.2.
Alunperin Riisitunturille oli tarkoitus mennä vasta torstaina, mutta
malttamaton ryhmä halusi sinne heti.
Äänestyksen jälkeen päädyttiin vaihtoehtoon Riisitunturi nyt ja myös torstaina, mikäli sää sallii. Mainio ratkaisu.
Keli oli mitä mahtavin ja tykkylumiset puut lumosivat heti kättelyssä
Ensimmäisen kerran lumikengillä ja heti tunturin huiputus.
Huipulle on helppokulkuinen tallottu polku, mutta polun vieressä uppoaa syvälle hankeen ilman lumikenkiä.
Lähtöpisteestä katsottuna aurinko laskee vasemmalle puolelle
Aivan huipulle en kerinnyt auringonlaskua seuraamaan kun matkalla oli ensikertalaiselle niin paljon ihmeteltävää.
Tässäkin vaiheessa oli aivan tyyntä
Vastataivaalle muodostui kaunis punaisen ja sinisen sävy
Kaikki se hiljaisuus
Käsittämättömän kaunista
Käylänkoski 20.2.
Pienimuotoisempi retki Käylänkoskelle harmaana päivänä.
Edellisen päivän upean kokemuksen jälkeen tämä ei vain vaikuttanut.
Laulelevat koskikarat kuitenkin viihdyttivät.
Koskikara Käylänkoskella
Jäämuodostelmia Käylänkoskella
Käylänkoski
Kiutaköngäs ja Myllykoski 21.2.
Keskiviikkon ohjelmasss oli perinteiset Kiutaköngäs ja Myllykoski.
Lumikengät olisi olleet tarpeen myös näillä retkillä. Polut ovat todella liukkaat vaikkeivat olekaan jäässä. Paksu lumikerros on tallaantunut liukumäeksi jyrkkien portaiden ja nousujen kohdalla.
Myllykoskea pitkällä valotusajalla.
Enemmän olisin suonut lunta puiden oksille.
Punertava taivas päivän päätteeksi.
Rukatunturi 22.2.
Torstain sääennuste lupasi tasaisen harmaata ja mahdollisesti lumisadetta Riisitunturille.
Ryhmän melkein yhteispäätöksestä päädyttiin vaihtoehto B:hen. Maanantain kokemus oli vain niin täydellinen ettei sitä voi harmaana päivänä uudelleen kokea.
Rukatunturin huipulla oli hyvä mahdollisuus kokeilla panoraamakuvausta.
Nämä kuvat ovat yhdistetty kolmesta vaakakuvasta Lightroomin panoraamatoiminnolla.
Sininen hetki Rukalla
Iso-Syöte 24.2.
Perjantaina oli kotimatkan aika lounaan jälkeen.
Kotimatkaan ehdottomasti kuului koukkaus Syötteen kansallispuiston kautta Iso-Syötteelle. Tienpätkä 862 Taivalkoskelta Syötteelle on aivan käsittämättömän upea tykkylumipuineen.
Iso-Syötteen tykkylunta.
Vähän liiankin sinivalkoinen maisema.
Tykky on parhaimmillaan koko Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
Näkymä Iso-Syötteeltä Pikku-Syötteelle.
Perillä kotona ilta kymmeneltä.
Kaikkien aikojen paras talvilomaviikko!